Menestyvä liiketoiminta
Mitä on menestys ja kenen näkökulmasta se määrittyy? Yrittäjien menestystarinat piirtävät usein kuvan rohkeista edelläkävijöistä, jotka kovalla työllä, kekseliäisyydellä ja riskien ottamisella saavuttavat poikkeuksellisia asioita. Suomen menestyneimpiä yrityksiä arvioidaan puolestaan niiden keräämään rahoituksen, liikevaihdon, nettotuloksen ja omavaraisuusasteen perusteella.
Olisiko kuitenkin syytä miettiä menestystä laajemmin kuin yrittäjän henkilökohtaisena menestyksenä tai yksittäisen yrityksen numeerisina virstanpylväinä? StatBuninkin takana vaikuttava yrittäjä, Toni Kemppinen (Talgraf Oy), puhuu menestyksestä yhteisenä tekemisenä ja prosessina. Hän nostaa esille syitä siihen, miksi monilla yrittäjillä on vaikeuksia menestyksen tavoittelussa ja miten yritysten menestyksen edellytyksiä voidaan parantaa.
Menestys yhteisenä arvonluontina
Menestystä mitataan saavutettuina tavoitteina, usein yrityksen taloudellisten lukujen valossa. Pelkän lopputuleman sijaan on kuitenkin tärkeää ymmärtää, mitkä asiat johtavat asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Toni näkee menestyksen olevan osaltaan seurausta hyvistä päätöksistä ja fiksuista teoista. Se on kehityksen jatkuva matka päivittäisine tekoineen, ei määränpään saavuttamista yksittäisessä hetkessä. Kyse on ennen kaikkea kollektiivisesta tavoitteisiin pyrkimisestä ja arvon luonnin jatkumosta. Yrittäjä ja yritys voivat menestyä vain yhdessä sidosryhmiensä kanssa.
Menestys on arvoa, joka syntyy jokapäiväisessä toiminnassa tavoitteiden saavuttamiseksi. Sitä, mitä luomme ja koemme sen seurauksena. Se on sitä, kuinka saamme muut kytkeytymään yhteiseen arvoprosessiin kanssamme. Ja sitä, mitä voimme mahdollistaa ympärillemme sen seurauksena.
Tästä näkökulmasta menestys linkittyy vahvasti yritysten ja niiden sidosryhmien pyrkimykseen kohti jaettua visiota jättää maailmaan positiivinen sormenjälki omilla ja yhteisillä toimilla. Mitä tarkoittaa siis StatBunin synnyttänyt visio, joka kiteytyy pyrkimyksenä kohti maailmaa, jossa on enemmän paremmin menestyviä yrityksiä?
Parempi menestys on menestyksen virtaa yhdessä. Se on sitä, että mahdollisimman moni menestyy. Uskon, että tämä johtaa positiiviseen menestyskierteeseen, jossa kaikki menestyvät yhä paremmin.
Ekosysteeminen ajatus menestyksestä yhteisenä arvon luomisen ja jakamisen jatkumona edellyttää yrityksiltä avoimuutta, asiakkaiden tuomista toiminnan keskiöön sekä liiketoimintaprosessien ja -mallien kytkeytymistä muihin toimijoihin.
Haasteena puuttuva ymmärrys tulevasta
Pitkä kokemus yrittäjistä ja yrittämisestä on opettanut Tonille, että useimmilla yrityksillä on paitsi halu myös kaikki informaatio, jota he tarvitsevat tehdäkseen parhaita mahdollisia päätöksiä ja menestyäkseen niiden siivittämänä.
Huomasin, että yrittäminen on teoriassa helppoa, mutta käytännössä 90 % yrittäjistä kokee yrittämiseen liittyvät asiat vaikeaksi ja epäonnistuvat tai onnistuvat vain osin menestysreseptinsä toteuttamisessa.
Miksi? Menestyksen esteenä ovat usein epäselvät tavoitteet, puutteellinen suunnitelmallisuus, liiketoiminnan analysointia vaikeuttava liiallinen ja hajautunut liiketoimintatieto sekä kyvyttömyys nähdä näiden asioiden vaikutuksia rahallisissa määreissä ja kassavirroissa.
Tämä kaikki vaikeuttaa relevantin tiedon hahmottamista, johdonmukaista liiketoiminnan analysointia ja päätöksentekoa. Kokonaisuutta vaikeuttavat kompleksiset ja toisistaan irralliset tietojärjestelmät. Tämä johtaa siihen, että liiketoimintaa johdetaan usein siiloutuneesti ilman, että kyetään saatavilla olevan informaation avulla luomaan näkemys kokonaisuudesta ja tekemään sen kannalta parhaita mahdollisia päätöksiä. Tämä puolestaan johtaa ajan käyttöön liiketoiminnan kannalta vähämerkityksellisiin ja jopa täysin vääriin asioihin. Lopulta tulos näyttäytyy vain tekemisen seurauksena jälkikäteen, kun kausaliteetin tunnistaminen olisi tärkeää ymmärtää etukäteen.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kyse on siis prosessista, jonka toteuttaminen hyvin on mahdollista kaikille.
Tiedolla johtaminen menestystekijänä
Miten menestyksen edellytyksiä voidaan parantaa keskittymällä oikeisiin asioihin yhteisen arvon luonnin jatkumossa? Ensinnäkin teknologiset järjestelmät ja rakenteet on tärkeää saada tukemaan yrityksen tietotarpeita. Hyvin valitut teknologiset ratkaisut luovat pohjan ja mahdollistavat osaltaan jatkuvan arvon ja innovaatioedun luomisen.
Kun yritys tuo kaiken tarvitsemansa liiketoimintatiedon yhteen paikkaan, se voi yhdistellä sitä luodakseen selkeyttä liiketoiminnan johtamiseen. Tieto yksin ei ole kuitenkaan merkityksellistä vaan se, mitä sillä tehdään. Tätä varten tarvitaan liiketoiminnan johtamisen työkaluja, jotta yhteen paikkaan tuotavan tiedon hyödyntäminen liiketoimintatarkoituksiin olisi mahdollista ja innostavaa.
Toni huomauttaa, että pelkkä tieto ja sen hyödyntämistä helpottavat työkalutkaan eivät yksin riitä. Tarvitaan myös osaamista ja resursseja. Useimmat yritykset tarvitsevatkin tukea liiketoimintakyvykkyyksien ja tietojohtamisen työkaluosaamisen kehittämisessä. Parhaat työkaluratkaisut yhdistyvät palvelumalleihin, jotka tukevat organisaation sisäistä vuorovaikutusta ja osaamisen kehittämistä mahdollistaen yhtenäisen ja osallistavan menestyksen johtamisen.
Mikäli yrittäjä ei löydä tai omaa tarvittavia määrällisiä tai osaamispohjaisia resursseja itse, tarvitsee hän myös luotettavia ja osaavia kumppaneita. Sopivimpien kumppanien löytäminen ja onnistunut yhteistyö, joka keskittyy yrityksen menestyksen kannalta tärkeimpiin asioihin, edellyttää esteetöntä vuorovaikutusta ja tiedon jakamista. Tätä tukee työkalujen tehokas yhteiskäyttö.
StatBun menestyksen mahdollistajana
Idea StatBuniin syntyi asiakastarpeen ja teknologian liitosta tälle tarpeelle, jonka Toni tunnisti yhdessä yrittäjien, niiden sidosryhmien ja yritysasiantuntijoiden kanssa. Hän päätti kehittää alustan, joka yhdistää tarvittavan liiketoimintatiedon, osaamisen ja ymmärryksen, työkalut sekä yrittäjän verkostot ja tukijoukot tavalla, joka mahdollistaa entistä paremmat yrittäjien sekä niiden sidosryhmien yhteiset liiketoiminta- ja arvonluontiprosessit – ja mahdollisimman suuren menestyksen.
Loimme StatBunin, jotta maailmassa olisi enemmän paremmin menestyviä yrityksiä.