Tilitoimisto TalousSatama valitsi StatBun liiketoiminta-alustan tukemaan yritystoimintaansa ja asiakkaidensa menestystä kohti älykkäämpää tiedolla johtamista. StatBun-ohjelmisto tuo TalousSataman liiketoimintaan ainutlaatuisen mahdollisuuden monipuolistaa ja virtaviivaistaa palveluprosesseja sekä tuottaa asiakkaille entistä tehokkaampia ratkaisuja, joilla liiketoimintatiedon hallinta ja yrityksen johtaminen helpottuu.
Kuva: Hanne Linnama, TalousSatama Oy:n toimitusjohtaja
TalousSatama Oy on perheomisteinen täyden palvelun tilitoimisto, joka toimii Espoossa ja Turussa. TalousSataman erikoistuminen sähköisiin taloushallinnon ratkaisuihin ja konsultointipalveluihin tekee StatBunista heille täydellisen kumppanin tilitoimistoliiketoiminnan kehittämiseen.
Pitkä kokemus alalta, uuden teknologian hyödyntäminen ja erikoistuminen osakeyhtiöihin ovat TalousSataman vahvuuksia, joiden avulla he pystyvät tarjoamaan asiakkailleen räätälöityjä ja tehokkaita ratkaisuja vastaamaan nykypäivän taloushallinnon ja -johtamisen vaatimuksiin.
TalousSatama korostaa pitkäaikaista kumppanuutta asiakkaidensa kanssa, ja perheyrityksen arvot näkyvät vahvana sitoutumisena palveluiden kehittämiseen asiakkaiden etu huomioiden. TalousSataman tavoitteena on olla luotettava ja arvostettu kumppani, joka tukee yrityksiä kaikissa niiden elinkaaren vaiheissa, aina perustamisesta laajentumiseen.
Innovatiivisuutta ja kasvua modernin
teknologian avulla
TalousSatama pyrkii olemaan tilitoimistokentällä moderni toimija, joka panostaa perinteisen tilitoimistopalvelun lisäksi konsultointibisneksen kehittämiseen. Tähän kuuluu räätälöityjen taloushallinnon palveluiden tarjoaminen yrityksille, joiden avulla tuetaan johtoa liiketoiminnan seurannassa, suunnittelussa ja menestyksen saavuttamisessa. TalousSataman tavoitteena on helpottaa asiakkaiden arkea vapauttamalla aikaa ja resursseja oman liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun tuottamalla selkeää tietoa päätöksenteon tueksi. Nykypäivän liiketoiminnan vaatimukset ja tilitoimiston asiakaspalvelun kehittäminen vaatii teknologian ajan hermolla pysymistä ja uusien innovatiivisten työkalujen proaktiivista hyödyntämistä.
TalousSatama Oy:n toimitusjohtaja Hanne Linnama näkee StatBunin sopivan saumattomasti heidän liiketoimintaansa ja olennaisena osana yrityksen kasvustrategiaa:
”StatBun tuo meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää palveluitamme. Olemme aina pyrkineet tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista sähköistä taloushallintoa ja liiketoiminnan kehittämisen palveluita, ja StatBun-ohjelmiston avulla voimme viedä sen uudelle tasolle. Tekoälyavusteiset toiminnot, reaaliaikaisten raporttien helppo muokattavuus ja visuaalisuus tuovat asiakkaillemme aivan uudenlaista arvoa tarjoten päätöksentekijöille paremman ymmärryksen taloustilanteestaan – samalla vapautamme aikaa muihin tärkeisiin tehtäviin.”
”StatBun-alustan käyttöönotto oli meille helppo päätös. Nopean käyttöönoton ansiosta olemme jo alkaneet hyödyntää sen ominaisuuksia, ja odotamme innolla, kuinka se auttaa meitä palvelemaan yhä laajempaa asiakaskuntaa entistä tehokkaammin ja joustavammin. Meille on tärkeää pysyä kehityksen kärjessä, ja StatBun tukee tätä tavoitetta täydellisesti. Alusta on nykyaikainen ja käyttäjälle yksinkertainen, mutta samalla todella tehokas työkalu, joka auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Olemme innoissamme yhteistyöstä ja uskomme sen tukevan niin nykyasiakkaitamme kuin myös uusien asiakkaiden hankintaa.” – toteaa Hanne Linnama.
StatBun-alustasta älykkään liiketoiminnan uusi kulmakivi
StatBun on suunniteltu tuomaan tilitoimistoille ja niiden asiakkaille konkreettisia hyötyjä. Alustan monipuoliset talous- ja HR-raportoinnin sekä budjetoinnin työkalut yhdistettynä tekoälyn tuomaan tehokkuuteen tekevät siitä ihanteellisen valinnan yrityksille, jotka haluavat pysyä teknologisen kehityksen kärjessä. Hanne Linnama näkee StatBunin olevan yksi avaintekijä TalousSataman kasvustrategiassa, mikä auttaa heitä kehittämään palveluitaan vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden sähköisten tilitoimistopalveluiden vaatimuksia ja asiakastarpeita.
StatBunin kumppanuuksista vastaava Partnership Success Manager Niko Latvakoski kertoo olevansa innoissaan uudesta kumppanuudesta:
”Hanne ymmärsi nopeasti, miten StatBun
voi tuoda lisäarvoa heidän yritykselleen ja asiakkailleen. Hänen kokemuksensa
tilitoimistokentältä ja halunsa olla kehityksen kärjessä tekivät yhteistyöstä luonnollisen valinnan. StatBun-alusta tarjoaa heille innovatiiviset työkalut ja mahdollisuuden automatisoida monia manuaalisia prosesseja sekä keskittyä siihen, mikä on heidän asiakkailleen tärkeintä eli liiketoiminnan
kehittämiseen.”
Nopea käyttöönotto, helppo jakaminen ja skaalautuvuus jokaisen yrityksen tarpeisiin
TalousSatama Oy arvostaa StatBun-alustan nopeaa käyttöönottoa ja helppoa integraatiota olemassa oleviin kirjanpito-ohjelmistoihin, kuten käytetyimpiin Procountoriin ja Netvisoriin.
StatBunin käyttöönotto on äärimmäisen nopeaa ja yksinkertaista. Ohjelmiston hyödyntämiseen ei tarvita monimutkaisia asennuksia tai teknistä tukea, sillä jokainen käyttäjä voi ottaa alustan käyttöönsä itsenäisesti suoraan selaimen kautta – vain muutamassa minuutissa. Tämä poistaa tarpeen ulkopuolisen avun ja henkilöstöresurssien kohdentamiselle käyttöönoton yhteydessä, mikä tekee StatBunista erityisen kevyen ja käyttäjäystävällisen ratkaisun heti kättelyssä.
Toisin kuin perinteiset ohjelmistointegraatiot, jotka voivat olla aikaa vieviä ja teknisiä prosesseja vaativia, StatBun hyödyntää älykkäitä, valmiiksi rakennettuja integraatioita. Näiden ”napista päälle” -toimintojen ansiosta tilitoimisto voi vaivattomasti jakaa alustan suoraan asiakkailleen ilman pitkiä viivästyksiä. Asiakkaat pääsevät nopeasti käsiksi valmiisiin näkymiin ja tiedolla johtamisen työkaluihin, jolloin liiketoiminnan analysointi ja talousjohtaminen pääsee käyntiin välittömästi.
StatBun on suunniteltu vastaamaan erikokoisten ja eri toimialojen organisaatioiden vaatimuksiin. Vaikka alusta on kevyt ja helppokäyttöinen, se on rakennettu vankasti tukemaan monipuolisia ja vaativiakin käyttötarpeita. Tilitoimiston asiakkaat voivat hyödyntää StatBunia kustomoitujen näkymien ja työkalujen avulla, jolloin jokainen yritys saa juuri oman liiketoiminnan ja talousjohtamisen tarpeisiin sopivat ratkaisut.